sunnuntai 14. joulukuuta 2014

"Kirsi näki. Kirsi löysi. Kirsi keksi."

Miten tätä elämää pitäisi elää? Onneksi on esikuvia: se kollaasi kuvia ja sanoja seinällä – ne huutelevat & kuiskailevat.

Tänään ajattelen Kirsi Kunnasta, jonka 90-vuotissyntymäpäivä on, ja jonka olen pariin kertaan saanut tavatakin runoilijaympyröissä. Vuonna 1999 esiinnyimme samassa Raaka pulu -runoilijaporukassa Huvilateltan lavalla. Olin pahainen esikoisrunoilija; Kirsi luki perunoitten kiehumisrunoa Tiitiäisen satupuusta: "Voi tätä hoppua, hoppua, hoppua, ei tule loppua…"

Kunnaksen lastenrunojen kanssa olen kasvanut. Viisivuotiaana nypin nukkapalloja ruskeista sukkahousuista ja kyykin Oulunkylässä lastenhuoneen lattialla lukemassa. Sanomisen voima otti mahasta: "Kuolen, huusi Pii Poo, liian aikaisin! Hän huusi: hii hoo! ja kuoli myöhemmin." Enpä tiennyt, että luen vielä samoja runoja omille lapsilleni. Tai ehkä tiesinkin. Nytkin tuntuu kuin kaikki ajat olisivat yhtä aikaa sylissä, kun otan Puupuu ja käpypoika -kirjan ja katson Martti Syrjän piirtämiä kuvia. Muistan värit ja viivat kymmenien vuosien takaa.

Kunnaksen uudemmista lastenrunoista on löytynyt hyviä mottoja arkeen. Osaan niitä ulkoa. "Eli merenpohjassa Meritähti / tuhat tonnia vettä yllä. / – Minä jaksan kyllä,/ sanoi Meritähti./ – On terävät sakarat,/ ja litteät pakarat/ ja paineenkestävät kakarat!"

Luin äskettäin Leena Kirstinän kirjoittaman Kunnaksen elämäkerran Sateessa ja tuulessa (WSOY 2014). Elämän ja työn valtava rikkaus ja runojen huumori ja herkkyys nousevat esiin. Kirsi Kunnas ja Jaakko Syrjä muuttivat yli nelikymppisinä perheineen maalle, Ylöjärvelle, asumaan vanhaa koulua. Kunnaksen runoissa alkoi näkyä vahvasti maalla vietetty elämä. Parikymmentä vuotta myöhemmin (1984) julkaistu Kaunis hallayö -kokoelma sai nimensä siitä, että hallayö palellutti Jaakon kasvattaman rukiin. Mutta hallan vastapainona on rakkauden lämpö:

"Annetaan rakkauden uivan pohjalaatan
                                      kellua
              kompassiruusun uida
       unien maljassa
  virrataan energiaa lämpöä
unohdetaan termostaatit säteillään
    sähköä
                hiukset lentäen

kuin valaistu huvilaiva talomme
ja me toistemme kainalossa
         toistemme unissa
tuhlarit."


PS. Blogitekstin otsikko on Tuulikki Valkosen kirjoittamasta Marko Tapion elämäkerrasta Mäyhä. Valkonen kirjoittaa: "Kirsi näki. Kirsi löysi. Kirsi keksi. Kirsissä venyi maailma eri suuntiin, muotoon ja väriin. Aina se näytti 'oikealta' ja aina löytyi perspektiivien katoamispisteessä ihminen, ihmisen taju ja sielu." – Siinä esikuvaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vastakaikuja