lauantai 28. helmikuuta 2015

Granada-Helsinki & massiiviset mustat aukot (osa II)

Nican matka tuli syksyllä ilmestyvien kirjojeni (romaani & lastenrunokirja) kannalta pahaan saumaan, mutta tuollaisesta ei voi kieltäytyä. Minä en voi. Tosin ennen matkaa olin varma, etten selviä pitkistä lennoista hengissä, näin painajaisia, kirjoitin lapsille talteen muistoja siltä varalta että päädyn koneenkappaleitten seassa Atlantin pohjaan, katselin työhuonetta miettien, näenkö sen viimeisen kerran ja surin, miten lapset selviävät ilman minua. Teatraalista! Takuulla. Mutta memento mori, ihan terveellistä, nyt kaikki näyttää vähän uudelta.

Elämän lyhyyden & katoavaisuuden ajattelu voi olla myös ansa ja saada tekemiset tuntumaan turhilta. Kuulin hiljattain Aalto-yliopiston tutkijasta, joka tutkii Kirkkonummella, Metsähovin observatoriossa massiivisia mustia aukkoja. Miltä tuntuu pienestä ihmisestä selvittää mustien aukkojen toimintaa yksin observatoriossa, päättyvän metsätien päässä, avaruuden äärellä? Millaisiin mittasuhteisiin elämä asettuu. 

Minä olen tekstin ääressä: yritän keskittyä pieniin asioihin, yhä pienempiin yksityiskohtiin. Koneen vieressä lojuu äsken laatikon pohjalta löytynyt rintamerkki: "Writing is its own reward" - Henry Miller. Miksi se nyt löytyi, nyt, kun on palautettava taas usko omaan tekemiseen. Sen mielekkyyteen. 

*

Granadassa kuuli monenlaista tapaa esittää runoja: yleisin oli voimallinen resitaatio, lähes huutamalla toteutettu performanssi. Itse koetin luottaa nyansseihin: runot, joita luin, ovat täynnä pieniä yksityiskohtia, ja niitten lukeminen kovalla äänellä olisi naurettavaa. Mikrofoni mahdollisti sen, että saatoin vaihdella äänensävyjä ja -painoja, kuiskata, hyräillä. Myös lausujalle, joka luki Luisa Gutierrezin tekemät käännökset, halusin sanoa, että ei paasaisi, vaan pysähtelisi. Hän tekikin niin, olin kiitollinen. 

Suuresta matkasta saan kiinni, kun ajattelen muutamaa pientä asiaa: tulivuoren kupeesta poimittua kukkaa, jonka kuivatin passin välissä. Lasten maalaamia savilintuja. Ystävän omistuskirjoitusta "My air guitar" -runokirjan etulehdellä: "To Johanna, to start something new. With respect & love." Matkalla tutustuin isoon joukkoon  hyviä ihmisiä, ja silti maailma on täynnä pahuutta, ja köyhissä, korruptoituneissa maissa se lävähtää räikeänä silmien eteen. 

Palaan tekstiin.
Yhä pienempiin yksityiskohtiin.
Kuvassa on orkidea Mombacho-tulivuoren kupeesta. Se kukkii vain 24 tunnin ajan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vastakaikuja