perjantai 1. toukokuuta 2015

Pitkää lankaa kerimässä


Vappuna ihminen miettii poliittisia – munkinpaiston ja vappunaamareitten lomassa. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kiinnostavat taustat: vaiheet joita pitkin tähän ilmastoon on tultu. Kuin lisäilisi paloja palapeliin, etsisi ehjää kuvaa, vaikkei siitä koskaan sellaista saa.

Meidän taloudessa soivat vappuna puolison pikkupioneerimenneisyyden & vappumarssien rauha! ystävyys! solidaarisuus! -huutomuistojen vuoksi työväenlaulut. Jyrkkä potpuri: kolme pikku miestä, levitä tiedonantajaa, huomispäivänä kansat on veljet keskenään, meillä on taskussa punapojan preivit, lenin-setä asuu venäjällä… Appiukko tilasi Tiedonantajaa kuolemaansa saakka, vuoteen 2005.

Ja joka vappu pannaan paloja paikalleen: no miten nyt ajatellaan, mitä on jäljellä. Mitä nyt. Mihin nyt.

*

Vappuilmastossa ajattelen omaa sukuani. Olen viime aikoina vieraillut Kulttuuriketju-hankkeen mukana vanhainkodeissa ja samalla ikävöinyt tavallista enemmän omia isovanhempia. Noitten mummujen pehmeät kädet, valkoiset hiushaivenet. Silmät. Kunpa kuolleitten kanssa voisi edes joskus puhua. Kysyä jotain. Kun he kuitenkin ovat jotenkin melkein tässä, verhon takana.

Ajattelen palasia. Vaarini isä oli vuonna 1918 poliisina Kiikan kylässä Satakunnassa. Hän ei kertoman mukaan ollut aktiivisesti mukana valkoisten puolella, mutta yhtenä yönä pari punaisten puolella olevaa kylän poikaa tuli ovelle ja vei hänet metsään ammuttavaksi. Vaari oli kaksivuotias ja jäi isättömäksi: Iida-äiti elätti poikaansa sitten ompelijana. Maatilaa pitävä eno tuki koulunkäynnissä, vaari pärjäsi koulussa ja lähti opiskelemaan Turkuun. Sympatiaa punaisille ei vaarilta katkerien lapsuuskokemusten jälkeen pahemmin liiennyt, vaikka järjellä tajusi, että julmuuksia ja rikoksia tehtiin molemmilla puolilla.

Mummu ja vaari tapasivat opiskelijoina Turussa, mummu opiskeli matematiikkaa ja iski silmänsä komeaan kurssikaveriin. Mummu ja vaari menivät naimisiin talvisodan aikana Konevitsan saarella, missä mummu oli lottana ja vaari - meteorologi - säävalvontatehtävissä. Hääkuvassa mummulla on lottapuku ja kiharat, vaarilla sotilastakki. Niin nuoria! Koti, uskonto ja isänmaa, niitten varassa eteenpäin. Varsinkin vaari oli syvästi uskovainen. Olen ajatellut, että Jumala oli hänelle kuin isä.

Äidinisän juuria on Pohjanmaalla, äidinäidin Karjalassa. Äidin isoisä Felix Piha lähti rutiköyhänä Pohjois-Pohjanmaalta nuorikkonsa Sofian kanssa Amerikkaan kaivostöihin, siellä syntyi äidin isä (minulle pohjalaisittain paappa) vuonna 1911.  Felix tuhosi terveytensä kaivoksessa, mutta Felix ja Sofia palasivat myöhemmin Pohjanmaalle, perustivat sekatavarakaupan. Kaupassa ja yrittämisessä piti myös lapsen olla mukana: yksi tarina, jota paappa kertoi, oli se miten hänelle kymmenvuotiaana annettiin tehtäväksi viedä lauma karjaa junalla Seinäjoelta Helsinkiin myytäväksi. Myynnistä saatuja rahoja hän sitten paluumatkalla puristi hikisellä kädellä taskussa. Ei saa hukata.

Paappa lähti opiskelemaan oikeustiedettä ja liittyi sosialidemokraattiseen puolueeseen. "Kommunistit haluavat tarttua aseisiin, mutta sosiaalidemokraatin ase on vaalilippu", hän sanoi. Paappa oli yhteiskunnallisesti aktiivinen aina.

Historiasta kiinnostaa se lanka, jota pitkin on itse ilmaantunut  tänne. Sitä haluaa seurata ja hahmottaa reittiä. Miten minusta tuli tällainen? Pala sitä, toinen tätä. Aina kiinni ajassa, aikakausissa jotka vaihtuvat ja muuttuvat hämmästyttävän nopeasti.

Oman perheen taustoihin mahtuu aika laajasti suomalaisen aatehistorian kirjoa. Sen takia en ole koskaan voinut ajatella mustavalkoisesti. -- Näen kuvan: kerin tarinan punaista lankaa niin kauas  että saan ison kerän. Siinä se on. Minulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vastakaikuja