lauantai 6. kesäkuuta 2015

Runo, rauha, rock – esikoisrunoilijoita Annikissa

Viime vuoden tapaan ohjasin esikoisrunoilijapäivän Annikin runofestivaaleilla, tai oikeastaan Annikki OFFissa eli perjantaina ennen varsinaisen festarin alkua. Näistä päivistä tulee sen näköisiä kuin paikalla olevat runoilijat: tänä vuonna oltiin tyyniä, sisäänpäinkatsovia, vilkasliikkeisiä, pohtivia, tarkkoja sanoja hakevia, tinkimättömiä.

Puhuimme pitkän päivän mittaan menneestä, tästä kohdasta ja tulevasta: matkasta esikoiskirjan syntyyn ja siitä, miten tästä eteenpäin. Puhuimme kellosta, Punaisesta erokirjasta, Hämärän tansseista, proosan ja runon välimaastoista, vaipoista ja päiväunista, jalkapallosta, puhelinsoitoista, palautteesta, hitaudesta, peileistä, Södergranin siskoista.

Mukana olivat runoilijat Vesa Etelämäki, Janette Hannukainen, Vilma Panula ja Reetta Pekkanen. Päivän lopuksi Aino Suonio jututti runoilijoita Tulenkantajien kirjakaupassa ja lauantaina runoilijat lukivat runoja Annikin lavalla.

Tulenkantajien paneeli oli onnistunut, se kauppa on keidas maailmassa, tupa taas täynnä yleisöä ja kirjat ympärillä kuiskivat omiaan. Runoilijoita kuunnellessa katselin vieressäni olevaa Mirkka Rekolan hyllyä kirjanselkineen, hyvyyden voimaa.

Miksi kirjoitatte runoja, Aino kysyi.
– Tuntuu, että kuppi täyttyy vähitellen päässä kaikesta eletystä, se pitää kaataa ja tyhjentää. Tämä on kirjoittamiseni lähtökohta, sanoi Vesa Etelämäki.
– Minulle runo on keino löytää se, mistä on kysymys ja mikä on minulle tärkeää, Reetta Pekkanen sanoi. Reetta vieroksui runoilijuuden ajattelemista ammattina, sen kehystämistä määrittelyllä: – Ammatti ja runoilija, siinä on kaksi vastenmielistä sanaa.
– Minusta runoilija-sanassa on kuitenkin glamouria! Janette sanoi.

Janette Hannukainen myös kokosi keskustelun tunnelman: – On innostusta, toivoa ja uskoa herättävää, että tässä ajassa ihmisillä on niin paljon kiinnostusta runouteen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vastakaikuja