tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kaulitaan ja käännetään


Runo on Pentti Saaritsan, kokoelmasta Jäsenkirjan lisälehdet, vuodelta 1971.

Olen lukenut viime aikoina paljon 1970-luvun runoja. Lukiessa olen välillä miettinyt, että nykyajan kuvaajia tarvitaan aina, että tämän hetken tavoittaminen tekstiin on tärkeää. Sitä pitää väsymättä harjoittaa.

Runolta odotetaan ajattomuutta, sitä, että sen voimaa aika ei syö, sen sanoma kantaa. Mutta runoilijakin on kiinni ajassa, aikansa kielessä vähintään. 1970-luvun kantaaottavasta runosta voi löytää yleisinhimillistä sanomaa, pätevää sisältöä. Ja voi miettiä miksi "Yleisdemokraattisen rintaman rakentajille" annetaan ohje: "Pane lippu taskuun / mutta pidä tanko korkealla".

Ajattomat totuudet ovat suuria ja yksinkertaisia; ajassa kiinni olevat taas pieniä, joskus ahtaita, ja sokkeloisia, monimutkaisia. Mutta että "musiikki ei koskaan täysin irtoa soittimestaan": riippumatta siitä, mitä aikaa kuvaan, itsestäni en pääse. En siitä elämästä ja niistä vuosikymmenistä, jotka ovat minuun kerrostuneet. Näen asiat niitten läpi.

Se minua on aina kiinnostanut.
Ja asioiden sanominen kerroksittain.
Kauliminen, kääntäminen: sillä lailla lehtitaikinaan tehdään se lehtevyys. Mitä alta löytyy. Mitä näkyy, kun menen kauemmas. Mitä syntyy, kun teen siihen vielä yhden kerroksen.

4 kommenttia:

  1. ”Se piste minua on aina kiinnostanut jossa ihmisen ajattelu lakkaa ottamasta huomioon sen mikä koko ajan sittenkin tapahtuu, se piste josta kaikki taittuu epäjohdonmukaiseksi…”

    Hyvin zeniläistä ajatusten virtaa Saaritsalta. Sekä hiljentää mieltä että inspiroi mahtavasti, ainakin minua. Ajatteleva mieli nöyrtyy hetkeksi jonkin sellaisen edessä jota se ei voi ”ottaa haltuun”. Minulle siinä on aina jotain perin humoristista, mutta tiedän että monia vain ärsyttäisi esim. paradoksaalinen lausahdus: "Pane lippu taskuun / mutta pidä tanko korkealla.”

    Minusta monimutkaisen todellisuuden voi tavoittaa hetkittäin. Sanat tavoittavat siivuja todellisuudesta. Tuskin koskaan siitä voi tehdä struktuuria tai pelkistettyä kaavaa ja tästähän ihmisjärki ei pidä. Mitä sitten on aika tai tämä hetki? Kosmologi Kari Enqvist sanoi ettei hänellä ole aavistustakaan mitä aika perimmältään on.
    Sanat ovat hyvin hämäriä ja monimerkityksellisiä (onneksi). Jollekin hetki on nykyaika, aikakausi jota elämme, minulle se on juuri nyt tapahtuva näppäinen painallus - jotakin missä jokin jatkuvasti liikkuu ja virtaa. Oikeastaan viimekädessä sana ”hetki” on mieleni yritys käsitteellistää jotain käsittämätöntä. Jos ja kun näin on, niin nautin mieluumin siitä rikkaudesta minkä jokainen hetki tai aikakausi kirjailijoiden ja runoilijoiden mielissä sanoiksi synnyttää kuin kinastelen siitä kummat olivat oikeassa (tai väärässä); stallarit vai porvarit.

    Kirjoittamisen kannalta olen huomannut antoisaksi kaikki konstit joilla voin säännöllisesti hiljentää mieltäni. Paradoksaalista ehkä, parhaat tekstit syntyvät usein hiljentymisen jälkeen.
    Siinä olen Johanna kanssasi eri mieltä että ”itsestään ei pääse”. Kyllä hetkittäin pääsee. Tämä kokemus saattaa syntyä esimerkiksi hiljentymisen tai meditaation seurauksena. Mennyt elämä, minuun kerrostuneet vuosikymmenet eivät tietenkään katoa ja yleensä katson elämää, maailmaa niiden läpi, mutta en aina. Hetkittäin avautuu ikkuna johonkin täysin uuteen, joka on minussa tai minua ja menneisyyden ulottumattomissa. Näin ainakin koen.

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa pohdintaa. Kiitos tästä! Vika kappale erityisesti jää mietityttämään. Ikkunat uuteen. Olen kokenut että tuon voi aiheuttaa myös se, että eläytyy voimakkaasti toiseen ihmiseen (toisen kokemukseen, joko elävässä elämässä tai taidetta kokiessa).

    VastaaPoista
  3. Toki. Ehkäpä eläytyessä toiseen, sisimmässä aina resonoi jokin, joka on yhtä toisen kanssa. "Ikkunasta" vielä: piti sanoa että se on ajan ulottumattomissa - ei ainoastaan menneisyyden. Huh, kuulostaapa mystiseltä (mutta ei se sitä ole).

    VastaaPoista
  4. "Kuulostaa mystiseltä (mutta ei se sitä ole)" – tässä on hyvä motto!

    VastaaPoista

Vastakaikuja