tiistai 29. syyskuuta 2015

Tyttö pulpetin ääressä

Alan kirjoittaa blogiin myös lyhyitä merkintöjä siitä, mitä luen. Luin äsken Armenian-reissulla John Williamsin Stonerin ja Karo Hämäläisen Yksin, molemmat hyviä, ja ne alkoivat keskustella keskenään päässä. Siitä myöhemmin. 

Nyt luen Kirsti Mäkisen Pulpetin henkeä, joka pöllyttää ihan mahtavasti omia koulumuistoja. Opettajat: mitä vaikuttajia ominaisuuksineen ja omituisuuksineen. Aikuisen vinkkelistä heitä ymmärtää paremmin, lapsena he läpäisevät ja jättävät jälkiä. Myös kolhuja. Mutta minulla oli Pietarsaaressa ala-asteella koko kouluajan tärkein opettaja Tellervo Ahonen, temperamenttinen, erityislaatuinen. Hän näki minut ja rohkaisi. Tellervo kirjoitti runoja itsekin. Tellervon mies Mikko toimi musiikinopettajana, soitti harmonia, Mikon ansiosta osaan edelleen maakuntalaulut sanasta sanaan.

Kirsti Mäkinen kirjoittaa kymmenvuotiaista tytöistä ja tyttöjen oppimisesta niin, että pitää nieleskellä kyyneleitä. Muistan itseni hyvin tuon ikäisenä. Se oli vahvaa aikaa. Kun kirjoitin "uutta sankaria" Okulus-kirjaan 2000-luvun alussa, oli heti selvää, että sankarini olisi kymmenvuotias tyttö. Nyt teen taas lastenkirjaa tuon ikäisille. Leikki, vapaus, kaikkivoipuus. Taiat voivat toteutua. Peppi kantaa hevosen. Hermione tietää kaiken.

Kymmenvuotiaana uskoin, että pystyisin siirtämään itseni ajatuksen voimalla toiseen aikaan ja paikkaan. Uskoin, että kun sain joulumantelin puurosta ja toivoin maailmanrauhaa, se toteutuu. Ja jos nipistäisin silmät kiinni, pystyisin kuvittelemaan sinisen kissan eläväksi pöydänkulmalle niin kuin Samuel Tuuli Kaarina Helakisan sadussa (Kaarina Helakisa, lapsuuteni maaginen nimi...).

Kirsti Mäkinen muistelee itseään lapsena ja kirjoittaa: 

"Ujo tai rohkea, tuossa iässä tyttö on sisäisesti voimakkaimmillaan.(-) Kaikki on silloin mahdollista: köyhät vaateteaan, asunnottomat saavat kodin, kukaan ei sodi toistaan vastaan. (-) Miten koulu ruokkii näiden pikkutyttöjen sisäistä maailmaa, sitä kaunista ja hyvää, jota nämä kantavat päivästä seuraavaan päivään? Josta he eivät ehkä kerro kenellekään, parhaalle ystävälleenkään."

Pakko lainata vielä toinen hieno katkelma, koska itsellänikin on tytär: 

"Nämä pikkutytöt saavat aikanaan lapsia. Oman lapsen katse havahduttaa, vanhat unelmat nousevat pintaan. Synnyttänyt äiti on maailman haavoittuvin olento. Hän muistaa lapsuutensa unelmat ja näkee oman elämänsä arjen realiteetit, velvoitteet ja rajat. Pieni tyttö hänessä tekee silti työtään. Siinä on meidän mahdollisuutemme."

Kirjan kannessa on pulpetilla hyvän ja pahan tiedon puun omena, ehkä opettajalle annettavaksi. 

2 kommenttia:

  1. Tuo on niin totta, tuo mitä tapahtuu, tuo mikä meissä "on", yhdeksän-kummenen ikäisinä... Muistan aina sen tunteen kun "karkasin kotoa" noin yhdeksän vuotiaana - asuimme silloin Pohjois-Afrikassa keskellä Saharan autiomaata. Menin piikkilanka-aidan toiselle puolelle (joka siis oli ehdottomasti kiellettyä), rakensin sujuvasti kivistä tuulensuojan, tein tulet ja makasin maailman mustimman Afrikan yötaivaan alla ja katsoin miljardien tähtien sumua äärettömän taivaan mustassa kuvussa. Ja kun jossain vaiheessa havahduin aikuisten taskulamppujen valokiiloihin, enkä ymmärtänyt mitä tässä nyt piti hössöttää; olin turvassa maailmassa, minä olin maailma, maailma oli minä. Olin pieni, ja olin eläin, olin sielu ja henki, olin olemassa yksin ja osa jotain suurempaa enkä pelännyt mitään.
    Sain kasvaa juuri sen herkimmän (ja vahvimman) ikävaiheen optimaalisessa ympäristössä. Paluu Suomeen oli mieltä järkyttävää, ja en ollut yhtä onnekas kuin sinä mitä opettajiin tulee. Onneksi tilanne muuttui heti yläasteella kun koulu vaihtui. Siunatut, kullanarvoiset, tarkkasilmäiset, suurisydämiset, ajatteluun haastavat äidinkielenopettajat, hengenpelastajat...Onneksi minullakin oli pari sellaista!

    VastaaPoista
  2. Ihana tarina, elävä. Opettaja voi tosiaan olla hengenpelastaja, nimenomaan hengen. Kirsti Mäkinen kirjoittaa myös siitä, ettei oikein uskalla ajatellakaan, miten suuri valta, vastuu ja vaikutus opettajalla voi oppilaisiin olla.

    VastaaPoista

Vastakaikuja