tiistai 8. joulukuuta 2015

Psst… Millaista oli?

Millaista oli Linnan juhlissa? No, tästä ilosta elän pitkään. Kättelyhetki: unenomainen, jännittävä. Portaikon tungoksesta imaistuimme atriumin valkeuteen, punaiselle matolle, toivotimme hyvää itsenäisyyspäivää, sitten Presidentinlinnan uumeniin. Heti mukavan monta tuttua, uusille ihmisille esittäytymistä. Kaksi metsuria Mäntyharjulta alkoi juttusille, kun satuttiin vierekkäin. Kutsu Linnaan oli kuulemma tullut aivan puun takaa. "Vaikka metsureita ollaankin."

Jotkut sisällä, jotkut ulkopuolella. Sellainen nostattaa reaktioita. Itsenäisyyspäivän mielenosoituksia ja vastamielenosoituksia ei tänä vuonna ollut Linnan edustalla; muualla kyllä.  

Linnassa kristallikruunut säihkyivät, kierrettiin saleja, huoneita, kerroksia, sokkeloisia käytäviä, jäätiin juttelemaan. Tänä vuonna juhliin oli kutsuttu paljon kulttuuriväkeä, siksi minutkin. "Kaunista, että presidentti kutsuu kirjailijoita", viestitti ystäväni El Salvadorista.

Oli henkeäsalpaavan hienoa seistä ylätasanteella, nojata kaiteeseen ja katsella juhlijoiden merta, pukujen hulmahtelua. 

Äärest'laitaan olen mennyt suhtautumisessa pukeutumiseen. Nuorena olin ekoaktivisti, mielipiteeni äärimmäisiä. Sama vihreä anorakki ja farkut palvelivat sekä erämaamiekkarissa, luennoilla että Ilokiven tanssilattialla; hain vuosien ajan kaikki vaatteet Vaihtorilta ja Kierrätyskeskuksesta, otin mitä vain halvimmalla sai. Väheksyin, paheksuin "turhuutta".

Nykyisin tunnustan, että rakastan vaatteita kaikkien noiden vuosien edestä. Miten paljon lohtua ja iloa vaatteista voi saada. Mitä aarteita kirppiksiltä löytää. Mitä vaikeampi päivä, sitä pehmeämpää samettia ja lämmittävämpää villaa pitää ylleen pukea. Mekkoja. Värikkäitä sukkahousuja. Carol Shieldsin jossain romaanissa päähenkilö selviää kriisistä elämässään villakangastakkinsa ansiosta: joka aamu hän sormeilee takin pehmeitä laskoksia ja hihansuita, tunnustelee miten takki istuu yllä kuin valettu. Se pitää hänet koossa.

Linnan juhlissa suosikkini puvuista olivat Elli Haloon musta, valkoisin villaruusuin (?) somistettu tyllipilvi ja Sari Sarkomaan vaaleanpunainen, överiromanttinen Roosa nauha -hyväntekeväisyyspuku.  Tittamari Marttisen Liisa Ihmemaassa -puvun pääsin näkemään läheltä: ihana keksintö, kuvat ja helmaa kiertävä teksti. Jenni Haukion tummanpunainen silkki laskeutui myös todella kauniisti ja sointui tummiin hiuksiin. 

Oma iltapukuni oli vintagea, 1960-luvun kultamekko Kallion Hoochie Mama Janesta. Puvun juju oli kaunis selkämys, joka ei harmi kyllä päässyt kuvissa esille, siispä julkaisen kuvan täällä;) Vintagepuku on sekä kannanotto – eläköön kierrätys & historia – että tapa saada ylleen jotain ajattoman tarinallista. Pidän siitä, että vaatteella on tarina. Puvun menneisyyttä ei tiedä, mutta sen voi kuvitella.

Vintagepuotien myyjiltä olen oppinut, että menneinä vuosikymmeninä tehtiin laadukkaampia kankaita kuin nykyisin. On monesti fiksumpaa ostaa vanha mekko ja muokata siitä itselleen sopiva kuin teettää puku uusista kankaista. Tämä liehukkeellinen, kultapaljetein koristettu iltapuku oli sopiva ylleni ensi sovituksella, joten hankin kultakengät sen kaveriksi ja sillä mentiin. Ohimolle punottiin samanlainen pieni palmikko kuin puvun olkapäällä oli. 

Itsenäisyyspäivän juhlien ulkonäkökeskeisyyttä kritisoidaan. Linnan juhlat ovat tosiaan spektaakkeli, julkisuusjuhla, jonne mennään näyttäytymään. Ne ovat instituutio, joka näyttää erilaiselta ulospäin kuin paikan päällä. Kamerat valikoivat, rajaavat, nostavat. Paikan päällä näkyy kokonaisuus. Vähän eksyneen oloisina harhailevat, parhaimpiinsa laittautuneet naiset korkokengissään, miehet hikiotsaisina frakeissaan. Salamavalot räiskyvät, booli maistuu, vasta remontoidun Linnan sokkeloiset käytävät ja pienet salit pursuavat väkeä.

Voimakkaat meikit näyttävät luonnossa hätkähdyttävämmiltä kuin kuvissa. Kuvia varten ne kai tehdäänkin. Kaikessa siinä laittautumisessa on jotain liikuttavaa. Jokainen yrittää parastaan. Muutama tunti ankaraa ulkonäkökeskeisyyttä – ja paluu arkeen?

Silmiin jäi pitkäksi aikaa kristallikruunujen loisto. Ja tanssi, tanssi! Sitä katsellessa mietin, mitkä kaikki kengät juhlasalin parketilla ovat vuosikymmenien mittaan pyörähdelleet. Suomen itsenäisyys täyttää kohta sata vuotta, mutta Linnan historia on paljon pitempi.


5 kommenttia:

  1. Hei,hauska kuvaus. Johanna, sinulla on tosi kaunis puku, hieno tuo selkäkuvakin.

    VastaaPoista
  2. Sinulla on tosi kaunis puku, hieno tuo selkäkuvakin.

    VastaaPoista
  3. Hei kultainen Linnanneito.

    Kyllä meillä ihmisillä on riittimme, riitteihimme liitetyt puvut. On aina ollut. On surupuvut; surupuvun hieno laskeutuva musta villa, paksu sarka, yksinkertainen hento kampa pitämässä koottuja hiuksia nutturalla. Meillä on hääjuhlan kepeät helmat, nekin olleet tosin ennen mustat ja arvokkaat. Juhannuksen kansallispuvut ja kukkaseppeleet. Kesämekkojen kukkaset ja valtoimenaan merituulessa huolettomina kieputtuneet suortuvat, mökkilaiturilla kumisaappat kun tulemme sinne ensi kertaa pitkän talven jälkeen katsomaan kun luonto heräilee.
    Taidan olla samaa kastia kuin sinä, pukeutumisen myöhäisherännäinen. Mutta myös isoäitini tyttärentytär, modistin ja kauneuden vaalijan jälkeläinen, joka jossain vaiheessa huomasi tuon saman minkä sinäkin. Pukeutumisriittien merkityksellisyyden ja jopa lohdullisuuden, vaatteiden ilon. On vastaansanomattoman ihanaa katsoa ihmistä joka on kotonaan "omissa helmoissaan." Katselisin sellaista katukuvassamme mielelläni enemmänkin..

    VastaaPoista
  4. Hei Ruusunen,

    riitit, kyllä. Kas kun ne tulevat vuosi vuodelta tärkeämmiksi ihan kaikessa. Asiat avautuvat merkityksissään, kun ne nuorena saattoivat olla vain tyhjiä, ulkoisia muotoja – ehkä koska itsellä ei ollut eväitä nähdä yhteyksiä.

    Miksi ihmiset eivät pukeudu enemmän "omiin helmoihinsa" - olen tätä miettinyt. Omannäköinen pukeutuminen vaatii aikaa ja vaivannäköä. Vaikka maksaakin itsensä monin verroin takaisin, koska ulkoinen vaikuttaa sisäiseen.

    Toisaalta nuorena tosiaan oli olo, ettei ole "oikeutta" pukeutua kivasti. Ei minulla. Iso vyyhti asioita sen takana. (Nyt jossain lankakerinä, joista kyllä vielä….)

    VastaaPoista

Vastakaikuja