perjantai 29. huhtikuuta 2016

Keskeneräinen taivas



Toivottomuus keskeyttää kulkunsa.
Ahdistus keskeyttää kulkunsa. 
Korppikotka keskeyttää lentonsa.

Innokas valo virtaa esiin,
kummituksetkin ottavat kulauksen.

Meidän maalauksemme astuvat päivänvaloon,
jääkausiateljeemme punaiset eläimet.

Kaikki alkaa katsoa ympärilleen.
Me kuljemme auringossa satapäin.

Jokainen ihminen on puoliavoin ovi,
joka vie huoneeseen, joka kuuluu kaikille.

Allamme ääretön maa.

Vesi loistaa puitten välistä.

Järvi on ikkuna maahan.

(Tomas Tranströmer, 
suomentanut Caj Westerberg)

2 kommenttia:

  1. Tranströmerin runojen lukeminen on kuin joisi lähteestä. Siihen ei kyllästy koskaan. Minulle yksi tärkeimmistä runoilijoista. Joka kerta vain hämmästyy miten syvää hänen kielensä on.

    VastaaPoista
  2. Minulla on sama. Näennäisen yksinkertaista, ihmeen syvää. Tässä runossa joka toisella lukukerralla ajattelen, että kolme viimeistä riviä voisi jättää pois. Joka toinen kerta tajuan, että ne tarvitaan.

    VastaaPoista

Vastakaikuja