sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Keskiluokkaista kesälukemista?

Luin vasta nyt kunnolla Asta Lepän hyvän kolumnin Hesarissa. Se synnytti keskustelua, jota en omalta kirjoittamiseltani seurannut kunnolla. Minäkin satuin tänä kesänä lukemaan mökillä hyllyssä olleen Jonathan Franzenin Muutoksia-pokkarin (se oli jäänyt aikaisemmin kesken, sen sijaan Vapauden luin loppuun, ja Pattyn hahmo on yksi niitä kirjojen henkilöitä, jotka ovat jääneet minuun pysyvästi).

Kun luen romaania, haluan, että sen maailma alkaa elää minussa. Kyllä Muutoksien kanssa niin kävi. Ennalta-arvattavaa – kyllä, paikoin. Viihdyttävää – varmasti, barokkisessa yksityiskohtarunsaudessaan. Kriittistä kuvaamaansa maailmaa kohtaan – kyllä. Aika lailla onnistun silti tuntemaan sympatiaa näitä keskiluokkaisia, tässä kirjassa melko vastenmielisiä henkilöitä kohtaan.

*

Arvostin Lepän kolumnia ja sitä, että keskustelua syntyy. Arvostin sitä, että jouduin kirjoittamisen keskellä pöyhimään ajatuksia yhteiskuntaluokasta, sisäsiisteydestä, turvallisuudesta, kirjallisuuden tehtävästä.

Kun luen, haen kirjallisuudesta lohtua, mutta lohtu ei synny siitä, että rumat, likaiset ja pahat asiat lakaistaan maton alle. Olen monta kertaa kokenut kirjallisuuden katarttisen vaikutuksen: sen, miten kirjan lukemisen jälkeen olo voi olla etova, jopa tahrittu, ja miten tuo kokemus muuttuu puhdistavaksi. Maailman lika on minussa. Se ei katoa, vaikka sulkisin silmäni siltä. Luen mielelläni keskiluokasta. Mutta myös muusta. Mitä enemmän kirjojen maailmoja minussa on, sitä enemmän olen elossa.

*

Kolumnin luettuani ajattelin neljää loppukevään ja kesän mittaan lukemaani kirjaa. Olen lukenut Slungan & Seppäsen Lapin Lolitan, Jarmo Stoorin Sieluhäkin, Sisko Koskiniemen romaanin Kääntöpuolella lapsuus ja Vesa Haapalan Karhunkiven. Eivät ne rajoitu keskiluokan kuvaamiseen, eivät välttele yhteiskunnallisten ongelmien tai marginaalissa eläjien kuvaamista.

Suurta mediahuomiota ei yksikään niistä ole saanut.
Miksi?
Arto Salmista mukaillen voisi sanoa: "keskiluokan ihmiset on vaarallisia, koska niillä on valtaa".


3 kommenttia:

  1. Kolumni on minusta siinä oikeassa, että osa nykykirjoista käsittelee keskiluokan kvasiongelmia.

    Paremman toimeentulevien pahin pelko lienee köyhtyminen ja usea eristäytyy omakotitaloonsa, ja perheelle hankitaan kolme autoa. Toisaalta tämä on samanlainen heitto, kuin kolumnissa, sillä moni rikas on ollut hyvinkin köyhä ennen rikastumistaan.

    En jaa ajatusta siitä, että ihmisten ongelmia tai sivistystä voitaisiin luokitella yhteiskuntaluokan mukaan.

    Ongelma ei minusta ole se, että vanhemmat eivät hanki samoja vermeitä lapselleen. Minusta perheen pitää pohtia, mihin panostetaan, ja ainakin silloin kun lasten lapsilisä 17-vuotiaana loppuu. Luultavasti kannattaa ostaa koulukirjat, ja mahdollistaa ajokortin hankinta.

    Itseäni eivät kiinnosta kirjat, jotka piehtaroivat valmismatkojen ongelmissa, ja siinä, että ei saa maitopurkkia auki. Onneksi nykykirjoissa on muutakin, ja monituhatvuotinen länsimainen ja itämainen kulttuuriperinne tarjoaa paljon muuta lukemista, kun sen asian pohtiminen, minkälaisen puvun perheen prinsessa hankkii vanhojen tanssiinsa (noin vähän kärjistäen :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Joo, nuo kirjaesimerkit mainitsin ihan siksi, että ne edustavat ääniä, jota kolumnissa perättiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi varmaan mainitsemiisi neljään tutustua. Luin Lepän artikkelin uudestaan ja se kyllä avautui paremmin.
      En tiedä mitä kenelläkin lukuprosessissa tapahtuu, mutta hyvässä kirjassa tosiaan maailma alkaa elää ja se hyvin toden tuntuista. Jiskus ei ole edes väliä että sen on lukenut ruotsiksi tai englanniksi, muilla kielillä en pysty lukemaan suomen lisäksi romaaneja.
      Luultavasti kirjat joissa on uskottavia ongelmia tai ajattomuutta, jäävät elämään.

      Poista

Vastakaikuja