lauantai 6. elokuuta 2016

Näkymätön muste

Jotkut isomummoni lähettämistä vanhoista kirjeistä on kirjoitettu ruutupaperille lyijykynällä, vihkon sivu on pehmennyt ja repeillyt taitosten kohdalta. Mustekynällä kirjepaperille kirjoitetut kirjeet ovat säilyneet paremmin. Hän on kirjoittanut ystävälleen, joka on muuttanut toiselle paikkakunnalle.

Käsiala muuttuu vuosien varrella, koulutyttö kasvaa aikuiseksi. Vuonna 1906 käsiala on vielä lapsellisen jäykkää, vuonna 1911 kynä jo lentää. Vuosien varrella ystävät etääntyvät toisistaan, kirjeisiin ilmaantuu ensin yritteliäs sävy, sitten ne harvenevat.

Vai kuvittelenko? Paperilla on niin paljon tyhjää tilaa, että on mahdoton olla kuvittelematta.

"Taustalla näkyy vähän yhteiskuntaa. Sitä mahtuu joka kuvaan", kirjoittaa Kari Hotakainen runossa, jota olen usein käyttänyt kirjoittajakursseilla sytykkeenä. Yhteiskuntaa mahtuu kirjeisiinkin, rivien väleihin melkein enemmän kuin itse riveille.

Kirjeet, kuten päiväkirjatkin, paljastavat paljon siinä, mikä jätetään sanomatta. Rivivälit on kirjoitettu näkymättömällä musteella. Sellaisella, joka tulee näkyväksi vasta ajan myötä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vastakaikuja