maanantai 21. marraskuuta 2016

(Kesän runoja, muunnelma)


Aluksi

Köysi on hetkistä punottu. Ota pätkä luupin alle, katso kuidut ja syyt.  Säie viiltää haavan sormeen, kun kiskaiset liian äkkiä.  Kapina kapinan vuoksi on tyhjää, napina napinan vuoksi, joku tahtoo esiin millä hinnalla hyvänsä, kylvää keskeneräisiä sanoja. Kuuntele sinä: mikään ei kasva pellossa, jota koko ajan kynnetään.

Mene saareen, ole karussa, mereltä tuulee, pirunpelto itää. Odota. Riepuja kuivuu oksalla, piikkiä ja takiaista helmoissa. Mene saareen, hae hiljaisuus. Totuus tapahtuu sanojen välissä.   

Sinä et tiedä sitä vielä. Elä lisää, käy pohjassa. Katso rauhassa. Katso
mereisten piilevien syksyinen kukinta, katso perhekuvan märkä peili, lasten haihtuvat sormenjäljet siinä, katso saaren kartta ja kivellä istuva nainen, hiukset harmaantuvat maahan. Miten täällä elettiin? Kerittiin villavakkaan virsi, sommelo sanaiseen arkkuun, arkun kansi kiinni. Virsi versoi. Sommelo sotkeentui.

Nyt katsotaan jokainen lanka. Tässä, kuva notkosta jossa vaalehie siipisulkasie varoikse vartuttelit, käsi kantoi, lapsi lensi. Kerro siitä. – Saaressa on talo, talossa ovi, raskas avain. Oven takana on huone, huoneessa ikkuna, ikkunassa nainen. Saat tulla tänne. On aika nähdä. Saat jäädä. Mikroskoopin alle. Neljäkymmentä kertaa suurennettuna nurkkien varjot. Katse ikkunassa. Pidä köydestä kiinni, vene ei karkaa.

4 kommenttia:

  1. Näitä tahtoisin lukea lisää, ihan kansien välistä katsella. (Hehkuvia sanoja).

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Hehkuvia sanoja etsin, tästä tulee mieleen yksi Lasse Heikkilän (1925-1961, sodan särkemiä miehiä...) runo, jossa sanotaan jotenkin niin, että "jos eivät lauseesi pala, polta ihoa, omaasi ja toisten, kirjaimesi ovat mustaa haurasta tuhkaa, tomuksi hajoavaa".

    -- Ensi kevättalvella ilmestyvässä kokoelmassa on tämäkin runo kansien välissä.

    VastaaPoista

Vastakaikuja