tiistai 15. marraskuuta 2016

Tässä kohtaa II

Meillä kotona on paljon kirjahyllyjä. Jotkut niistä ulottuvat katonrajaan asti. Kirjat ovat hyllyissä intuitiivisessa järjestyksessä. Ne ovat piiloutuvaisia. Joskus lainaan kirjastosta opuksen, jonka tiedän omistavani, vaan en löydä.

Mutta viime viikolla, kun minun piti löytää Georges Perecin Tiloja/Avaruuksia, kävelin erehtymättä olohuoneeseen vanhalle Lasimestarin kirjakaapille ja otin ohuen kirjan Villin Suomen historian ja Turun seudun luontoretkioppaan välistä. Mieleen oli tallentunut näkömielikuva kirjan kapoisesta selästä siinä kohtaa.

*

Olen lukenut viime aikoina useamman tämän syksyn kirjan. Mutta Pereciä halusin lukea, koska jututin Maikki Friberg -kodin kirjaillassa Heli Hulmia. (Salonkityyppiset kulttuuritapahtumat ovat suosikkejani.) Helin kirjassa Saattaen vaihdettava puhutaan muun muassa paikan ja tilan merkityksestä kirjoittamiselle. Halusin keskustella siitä.

"Kirjoittaja hyötyy intensiivisistä tilakokemuksistaan", Heli kirjoittaa. "Paikallistaminen auttaa kirjoittamaan tarkemmin, sillä paikkaan sitoutuu vahvaa, liiasta psykologisoinnista vapaata energiaa." Mietin tätä paljon taas, kun olen aloittanut romaania.

Seitankin kanssa tästä puhuttiin, Seita puhui maisemasta, joka oli ensin löydettävä: sen myötä löytyi tarina. Lasimestarin blogissa hän kirjoitti suhteestaan maisemaan. Seitan kirjoissa paikat ovat lumoavia, unen ja toden rajamailla aaltoilevia.

Ajattelen paikkaa, joka olisi yhtä aikaa mielensisäinen ja konkreettisesti ulkomaailmassa. Siksikö talot ovat kertomuksissa ja runoissa kiehtovia: meissä on sisällämme talo. Jokin lapsuuden talo, tai kuten minulla, vähän väliä muuttaneella, monta sellaista. Meissä on huoneita, ja niissä muistoja.

Luin Maikki Friberg -kodissa myös uusia runoja. Julkaisen keväällä viidennen runokokoelmani Peiliovi. Ovesta pääsee uusiin taloihin, ja ulos taivaan alle. Moni lukitsee ovensa. Ehkä siksi, ettei kukaan tule kyseenalaistamaan todellisuutta oven sisäpuolella. Tiks kiinni, vaihdetaan puheenaihetta.

Jos ovessa on peili, siitä voi nähdä jonkun kasvot, ja sen, mitä on oman selän takana.

*

Georges Perec kirjoittaa ovista:

"Me suojaudumme, linnottaudumme. Ovet pysäyttävät ja erottavat.

Ovi rikkoo tilan, hajottaa sen, pysäyttää osmoosin ja rohkaisee lokeroitumaan: yhdellä puolella olen minä ja minun asumukseni, yksityinen, kotoinen (tila joka on pakattu täyteen minun omaisuuttani: minun sänkyni, verhoni, pöytäni, kirjoituskoneeni, kaikki kirjani ja La Nouvelle Revue Françaisen irtonumeroni...), toisella puolella ovat muut, maailma, julkisuus, politiikka. Ei voi siirtyä liukuen yhdestä toiseen, ei voi mennä yhdestä toiseen, ei suuntaan eikä toiseen: täytyy tietää tunnussana ja ylittää kynnys, täytyy esittää kulkulupa, täytyy kommunikoida, kuten vanki kommunikoi ulkomaailman kanssa." 

(suomentanut Ville Keynäs)
Geghardin luostarin kirkko, Armenia (otin kuvan syyskuussa 2015)


PS. Haluan vielä mainita tästä: Jenni Haukio on ideoinut Unicefille hienon Pieniä tarinoita -kampanjan, joka on käynnissä tämän viikon. Sen ansiosta Facebook täyttyy tarinoista, joiden aiheena on Mitä toivon jokaiselle lapselle.

Kirjoitin yhden. Siihen tuli poika, jonka kohtasin Nicaraguassa yli vuosi sitten. Pojan silmät jäivät minuun. – 20.11. on lapsen oikeuksien päivä. Pieniä tarinoita on jo nyt synnyttänyt tosi liikauttelevia juttuja, lukekaa! Lapsuus, ehkä mikään maailmassa ei osukaan minuun samalla voimalla kuin lapsuus. Kaikkialla.

2 kommenttia:

  1. Johanna, kiitos tästä ovenavauksesta. Tilapohdinnat ja -kokemukset ovat kiintoisia. Sain tuosta Hulmin ajatuksesta minäkin seuraavaan vahvistusta. On jotenkin niin lämmittävää, miten kollegoiden tekstit puhuttelevat osuvilla hetkillä ja jakavat tietämättäänkin voimaa, aina ei tule kertoneeksi eikä kiittäneeksi, tai ajatusten oikein muotoilu on joskus vaikeaa. (Metsästin muuten jonkin aikaa tuota Perecin kirjaa, mutta sitä ei tuntunut löytyvän enää mistään. Nyt innostuin taas etsimään luettuani tekstisi, tärppäsi. Iloa sekin!) Hieno kuva tuo alimmainen, valo tuolla tilassa. (Katsoin sen jälkeen vielä ylintä kuvaa ja huomasin, että valo on siinäkin, kirjojen selkämyksellä ja Perecin takakannessa heijastuma ja etukannessa kuvan alla ihan oikealla kuin pieni liekki.)

    VastaaPoista
  2. Hei Katja, kiitos kommentista. Joo - nämä kirjoitukset täällä ovat minulle jonkinlaista luonnoskirjan pitämistä. Ihanaa, jos niistä on iloa ja hyötyä. Perecistä on kyllä otettu uusia painoksia jossain vaiheessa, tosiaan, minullakin on jokin uudempi painos. Valoikkunoita!

    VastaaPoista

Vastakaikuja